Lautsian kartanon vanha klaveeri

Hauholla on tunnetusti kesäisin monia musiikkitapahtumia, jotka paljolti keskittyvät alueen vanhoihin kartanoihin. Sillä, että kartanoissa soi edelleen konserttimusiikki, on vuosisataiset perinteen. Kuuluihan säätyläisten elämään olennaisena osana seuraelämä tanssiaisineen ja kotikonsertteineen. Eric Ehrströmin Hauhon päiväkirjassa vuonna 1811 mainitaan viulu, joka lieneekin ollut se yleisin tanssimusiikin säestäjiä.

Tein löydön, joka kertoo, että muitakin soittimia Hauholla tunnettiin. Lautsian kartanonherran, majuri Otto Wilhelm Schulmanin vuodelta 1830 olevassa perukirjassa mainitaan ”vanha fortepiano”. Löytö ei ole aivan tavallinen, kun liikutaan näinkin varhaisella ajalla. Fortepianon ulkonäköä ei kerrota, mutta mahdollisesti se oli taffelimallinen ja mahonkia, kuten tuolloin oli tapana. Löytö todistaa, että Lautsian kartanon huoneissa soitettiin pianomusiikkia jo 1800-luvun alkupuolella, ehkäpä jopa 1700-luvun lopulla.

Pianoforte on nykyisen pianon edeltäjä, joka toimi vasaratekniikalla ja siksi sitä kutsutaan myös vasaraklaveeriksi tai klaveeriksi. Soitin kehitettiin vuonna 1711 Italiassa, ja sen nimi tuli sanoista pehmeästi ja kovaa (”piano e forte”). Sointia voitiin siis säätää. Monet kuuluisat säveltäjät, mukaan lukien Mozart ja Haydn soittivat fortepianoa. Fortepianoja valmistettiin 1770-luvulta alkaen Tukholmassa, ja 1800-luvun alussa niitä oli jo monissa kodeissa ja konserttisaleissa. Turkuun perustettiin 1770 Aurora-seura, joka alkoi järjestää konsertteja. Sen toimintaa jatkoi vuonna 1790 Turun Soitannollinen seura, joten musiikkiharrastus levisi säätyläisten mukana sisämaahan.

Hyvä kysymys on, että kenelle Lautsian vanha fortepiano oli alun perin hankittu? Koska se vuonna 1830 katsottiin vanhaksi, niin sen täytyi todellakin olla vuosikymmeniä vanha. Sen arvokin oli vain kahdeksan ruplaa, kun kirjoituslipastokin oli arvioitu kymmeneen ruplaan. Tietenkin on mahdollista, että Otto Wilhelm Schulman oli ostanut soittimen käytettynä avioiduttuaan vuonna 1810 Lovisa Vilhelmina Gardiemeisterin kanssa. Käytettyjä fortepianoja, samoin kuin nuotteja myytiin paljon lehti-ilmoituksilla. Toisaalta Otto Wilhelm on saattanut periä fortepianonsa jo vanhemmiltaan kapteeni Carl Fredrik Schulmanilta ja Ebba Christina Thilmanilta. Tällöin soitin olisi hankittu Lautsiaan jo 1700-luvulla. Kiehtova ajatus.

 Fortepianoja löytyi vauraimmista kodeista jo 1700-luvun lopulla, mutta yleinen se ei vielä ollut. Esimerkiksi vapaaherra Klinckowströmillä oli fortepiano tai klaveeri vuodelta 1786. Sen peri hänen tyttärensä Louise, joka oli aviossa Gustaf Mauritz Armfeltin kanssa. Nuorten säätyläisnaisten tuli osata soittaa 1800-luvulla, joten pianoja alkoi ilmaantua yhä enemmän kartanoihin. Hämeenlinnassa syntynyt Gustaf Otto Wasenius (1789-1852) muutti Helsinkiin ja perusti sinne vuonna 1823  kaupan nimeltä ”Bok- och musikhandel,” jossa myytiin sekä opaskirjaa että lukuisia nuotteja fortepianolle. Moderni piano ohitti fortepianon nopeasti 1800-luvun alkupuolella. Sekin selittää sen, miksi Lautsian vanha fortepianolla ei ollut enää vuonna 1830 kovin suurta rahallista arvoa.

Lautsian vanha fortepiano eli klaveeri on erikoisuus, jota ei löydy muista saman ajan perukirjoista Hauholla. Olkoon se siis muistuttamassa, että konserttimusiikilla on paikkakunnalla vuosisataiset perinteet. Kuunneltiinhan Lautsian kartanossa klaveerin sointia jo reilusti yli kaksisataa vuotta sitten.

 

                                                                  ***

Musiikillista yhteyksistä mainittakoon muuten vielä, että Hauholla 1787 syntyneen kamarineuvos Johan Gabriel Martinin tytär Nina Lucia Martin avioitui säveltäjä Fredrick Paciuksen (1809-1891) kanssa. Paciusta pidetään suomalaisen taidemusiikin isänä, joka sävelsi Maamme-laulun.

 

Fredrick Pacius ilmoittaa musikaalisesta illanvietosta Helsingissä 9.3.1842

 

Lähteitä ja kuvat:

Otto Wilhelm Schulmanin perukirja 1830. KA Turun hovioikeuden arkisto. Aatelin perukirjat.

Helsingfors Tidningar 9.3.1842

Suomen musiikkilehti 1.6.1926, no 6.

Jean-François Garneray: The piano lesson. Wikimedia commons.