Hangelinin neidit Anette ja Henriette

Anna ja Henrika Hangelin menettivät äitinsä varhain. Brita Amalia Hangelinin hautajaiset piirtyivät erikoisella tavalla muistiin Turun Wiikko-Sanomiin 28.6.1823. Kirjoittajan mukaan Hauhon kirkonkylään oli saman vuoden tammikuussa kertynyt hautajaisten vuoksi valtavasti herrasväkeä. Eversti Charpentierin hevonen oli pelästynyt ja karannut. Kovan pakkasjakson jälkeen neljätoista päivää myöhemmin eläin löytyi metsästä laihana ja heikkona kiinnitettynä kahden kuusen väliin. Kirjoittaja arveli, että joku oli pitänyt hevosesta huolta mutta palauttanut sen metsään. Hautajaiset olivat sivuseikka, mutta episodi liittyi niihin. 

Tyttöjen lapsuus kului Hauhon Tuittulan Fredsvikissä aina vuoteen 1828 asti, jolloin isä Carl Josef Hangelin kuoli. Nyt tuli pohdittavaksi, mitä tehdään 7- ja 8-vuotiaille orpolapsille. Apuun tuli edellisenä vuonna leskeksi jäänyt äidin sisar Johanna Charlotta Nylund Rukkoilan Niemestä sekä tämän veli Bernd Johan Schrey Sääksmäen Lahisten kartanosta. Viimeksi mainitun vaimo oli ollut vuonna 1815 kuollut Gustava Hangelin tyttöjen isän sisar. Koska lähin miessukulainen ja holhooja oli Bernd Johan Schrey, niin tytöt muuttivat Hauholta Sääksmäelle Lahisten vanhaan herraskartanoon. Tuittulan Fredsvikiä ei myyty, vaan maat annettiin vuokralle talonpojille ja päärakennus vuokrattiin nimismies Johan Fredrik Schmidtille. Lahisissa Anna ja Henrika tutustuivat naimattomiin täteihinsä Hedvig Lovisaan ja Margareta Schreyhin, joka tunnettiin suvussa iloluontoisena ja värikkäänä tarinankertojana, joka mieluusti lauloi 1700-luvun snapsilauluja. Leikkitoverina oli myös 11-vuotias serkku, kartanon perillinen Karl Johan Emil Schrey. Ikivanha Lahisten rälssikartano oli taatusti jännittävä asuinpaikka, erityisesti ”moster” Margaretan kertomusten ansiosta. 

Sääksmäen Lahisten kartano

 

Lahisten tulevaisuus oli kuitenkin vaakalaudalla, sillä  Bernd Johan Schreyn raha-asiat eivät olleet hyvällä tolalla. Sen seurauksena Lahisten kartanoa oltiin jopa myymässä vuonna 1833. Voi olla, että taloudelliset huolet olivat lopulta liikaa Bernd Johanille, sillä hän kuoli vuonna 1835. Ja taas kerran Anna ja Henrika Hangelin olivat vailla holhoojaa ja kotiakin, sillä konkurssi uhkasi Lahisten kartanoa. Tila saatiin turvattua vuokraamalla pellot. Kenties Margaretan taitavalla taloudenpidollakin oli osuutta asiaan. Anna ja Henrika sekä heidän tätinsä Hedvig Lovisa, Margareta ja leski Johanna Charlotta Nylund olivat vailla lain vaatimaa miespuolista holhoojaa. 

Ainoa mahdollinen holhooja oli nyt Johanna Charlottan miesvainajan poika 27-vuotias lääninsihteeri Anders August Nylund, joka asui poikamiehenä Hämeenlinnassa. Mitähän nuori mies mahtoi ajatella, kun sai yllättäen peräti viisi naista niskoilleen? Onneksi nämä eivät sentään olleet vailla omaisuutta, ja saattoivat järjestää elämäänsä omin päin torin reunalla olevassa talossa. 

Vuodesta 1835 lähtien Henrika ja Anna Hangelin asuivat tätien hoivissa Hämeenlinnassa. Sisarusten välit olivat hyvin läheiset. Heillä oli vain vuosi ikäeroa ja menetettyään vanhempansa he turvasivat toisiinsa. Kesät vietettiin Lahisten kartanossa, jossa täti Margareta Schrey enimmäkseen oleskeli. Tytöt olivat nyt 14- ja 15-vuotiaita, ja saivat käydä yksityistä rouvasväen koulua. Varsinkin ranskan kieli kiinnosti molempia aina siinä määrin, että he alkoivat kutsua itseään Anetteksi ja Henrietteksi. Johanna-tätikin taipui Jeanetteksi ja Margareta Margretiksi. 

Eräänlainen käännekohta oli vuosi 1837: tyttöjen serkku Karl Johan Emil kuoli. Tytöistä tuli yllättäen peräti kahden kartanon perillisiä tai kolmen jos Tuittulan Fredsvik lasketaan mukaan. Lahisten ohella heidän perintöönsä kuului myös Luopioisten Rautajärven kartano. Se nosti neitien arvoa huimasti pikkukaupungin seurapiireissä. Kerrottiin, että tädit valvoivat tyttöjä tarkasti eikä ilman ”esiliinaa” ollut asiaa minnekään. Tädit kurkkivat huolestuneina verhojen raosta, jos näkivät tyttöjen vähänkin puhelevan kadulla nuorukaisten kanssa. Siihen oli syynsä: nuorien perijättärien ympärillä pyöri taatusti onnenonkijoita. Tytöt piti saada mahdollisimman nopeasti turvaan eli naimisiin. Ja sellaisten miesten kanssa, jotka osaisivat vaalia näiden perintöä. 

Sopiviksi sulhasiksi valikoituivat kunnialliset 30-vuotiaat miehet: varamaanmittari Malte Knut Ferdinand Tudeer ja Hämeenlinnan Yläalkeiskoulun v.t. kollega Berndt Wilhelm Wegelius. Anette avioitui 20-vuotiaana edellisen kanssa ja Henriette 19-vuotiaana jälkimmäisen. Kaksoishäitä vietettiin komeasti Hämeenlinnan kirkossa 20.8.1840. Mistään aivan kylmästä järkiavioliitosta ei ollut kyse ainakaan Henrietten kohdalla. Tällä tiedetään olleen moniakin ihailijoita, joista eräs totesi vuosikymmeniä myöhemmin: ”minä pidin hänestä niin paljon, mutta sitten tuli tuo kaunis Wegelius ja vei hänet.” 

 

Lähes ensi töiksi häiden jälkeen ryhdyttiin selvittelemään omaisuus- ja perintöasioita. Avioparit myivät Hauhon Tuittulan Fredsvikin tilan. Sen pellot oli vuonna 1833 vuokrannut Juho Eerikinpoika, joka hankki myöhemmin Alvettulan Ellilän. Fredsvikin tilan osti vuonna 1841 Tapani Antinpoika Hauhon Sotjalasta. Seuraavaksi Tudeer otti pankkilainan, jolla viimein varmistettiin Lahisten kartanon omistus hänelle ja Anettelle. Wegeliukset puolestaan myivät heille periytyneen Rautajärven kartanon ja asettuivat vakituisesti Hämeenlinnaan. Wegelius sai viran yläalkeiskoulusta kunnes päätyi vuonna 1855 Hämeenlinnan ja Vanajan kirkkoherraksi. Tudeerit muuttivat Sääksmäen Lahisten kartanoon, jossa Wegeliusten perhekin vieraili kesäisin. Avio-onnea Sääksmäellä kesti 20 vuotta, kunnes Malte Knut Ferdinand Tudeer kuoli vuonna 1860. Vain seitsemän vuotta myöhemmin 1867 kuoli Henriettenkin aviomies. Pulaan sisarukset eivät lapsineen joutuneet, koska olivat varakkaita.

Malte Knut Tudeer ja Anette os. Hangelin

Anette huolehti Lahisten kartanosta leskenä vuoteen 1883 asti, jolloin isännäksi tuli hänen vävynsä Johan Emil von Konow. Anetten tytär Hilda tunsi läheisesti rouva Sibeliuksen ja tyttärenpoika Walter von Konow oli Jean Sibeliuksen hyvä ystävä. Lahisten kartano ja sen väki olivatkin tärkeässä roolissa säveltäjän nuoruudessa. Walter von Konow muisteli, kuinka Sibelius soitti Vanajaveden rantakivellä viulua linnuille. Sibeliuksen ensimmäisenä pidetty sävellys ”Vesipisaroita” syntyi sekin 1870-luvulla Lahisten kartanon maisemissa. 

Vuoteen 1878 Lahisten kartanossa Anetten tukena oli myös täti Margareta Schrey, joka eli peräti 95-vuotiaaksi. Henriette asui leskeksi jäätyään Vanajan Ojoisilla, mutta vietti kaikki kesänsä Lahisissa vuoteen 1887 asti, jolloin sisar Anette kuoli. Henriette eli sen jälkeen lastensa ja lastenlastensa ympäröimänä vielä vuoteen 1891. 

Hauholla Rukkoilan Niemessä asuivat 1840-luvulta lähtien Anetten ja Henrietten serkut Nylundin neidit. En tiedä, kuinka läheisiä he olivat keskenään, sillä koko serkusparvi jäi orvoiksi ja he elivät pitkään toisistaan erillään. Voi kuitenkin olla, että vieraisilla käytiin puolin ja toisin. Sukulaiset olivat tärkeitä. Ja olihan Hauho kuitenkin Anetten ja Henrietten lapsuudenmaisemaa ja heidän isänsä suvun Hangelinien kotipaikka, jonne vanhemmatkin oli haudattu.

Lähteitä:

Ahokas, Liisa: Jean Sibelius teki ensimmäiset sävellyksensä Sääksmäellä. Akaan seutu. Julkaistu 11.3.2015.

Finlands allmänna tidning 22.11.1833, Helsingfors Morgonbladet 19.10.1840, Finland 4.2.1887, Hämeen Sanomat 19.6.1891

von Konow, Walter: Lahis egendon i Sääksmäki. Finlandia 01.01.1922 (myös kuvat kartanosta ja avioparista)

Hanna Levanto. Kertomus Berndt Wilhelm ja vaimonsa Henriette (s. Hangelin) Wegeliuksesta. Esitetty Tenhoniemen serkkukokouksessa 29.6.–1.7. 1946. Anna Amalia Josefina Hangelinin henkilöprofiili: geni.com 

Kuva: Josephus Laurentius Dyckman: The Bride 1858. Wikimedia commons.

Hollolan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1835-1845