Salaperäinen saari

Kollega toi työpöydälleni yliopiston varastosta löytämänsä poistokirjan, jonka arveli kiinnostavan minua. Kyseessä oli Aksel Heikelin Kertomus muinaisjäännöksistä Hauhon kihlakunnassa vuodelta 1878. Muinaistutkimus eli arkeologia on toki kehittynyt 140 vuodessa ja kirjan tiedot päivittyneet moneen kertaan. Parasta näin vanhoissa tutkimuksissa on kuitenkin se, mitä ne kertovat omasta ajastaan, ja se, mitä ne kertovat tuon ajan perimätiedoista. Aikajänne on pitkä ja ulottuu tässä tapauksessa aina 1700- ja 1800-luvuille asti. 

Erityisen kiehtovaa on lukea, miten Heikel on hankkinut muinaiskaluja eli arkeologisia löytöjä. Ukonkivestä (kvartsi) tehty kovasin esimerkiksi ostettiin Hauhon Portaan kylän Ojilan torpasta. Löytöpaikka- ja aika olivat tuntemattomia, sillä ukonkiveä oli käytetty ”paatarmuorin” kiulussa. Lehdesmäestä saadusta kovasimesta oli toisesta päästä koverrettu osa pois, koska siitä oli jauhettu hevosille lääkettä ähkyä vastaan. Kansa arvosti suuresti maasta löytyneitä muinaisesineitä, mutta eri tavoin kuin museon kokoelmia kartuttavat oppineet herrat. 

Ilmoilasta Heikel ei saanut mukaansa mitään. ”Eräs suuri kirves oli jo käsissäni, mutta kun ei sattunut kellään olemaan pientä kävin kylään vaihtamaan, mutta sillä välin oli omistaja (tietysti vaimoihminen) pistänyt kalun piiloon, josta ei enää lähtenyt, eikä rukouksilla, eikä rahoilla, kun omistaja tuli ikään kuin mykäksi ja kehräten vaan ällistää jörötti.” 

Hahkialan kartanon isäntä Charpentier lahjoitti Aksel Heikelille Hyvikkälästä löytyneen miekan kahvan nupin. Se oli Heikelin mukaan samanlainen, mutta suurempi kuin herra Munsterhjelmin lahjoittama. Sotjalan pelloilta kerrottiin löytyneen paljonkin ”sotakaluja”, jotka olivat sittemmin hävinneet. Pyhäjärven rannasta oli löytynyt myös ihmisen luita ”sotakalujen ja piikkien” kanssa. Kertomukset kadonneista sotaisista löydöistä pistävät mielikuvituksen liikkeelle: ketkä Pyhäjärven rannoilla olivat keskenään taistelleet? Ja koska? Ja miksi? 

Kaunis ja runollinen on Aksel Heikelin kertomus Hauhon Iso Roineen Lumiaisista, jonne hän teki retken. Se ansaitsee tulla jäljennetyksi tähän sanatarkasti: 

Tämä saari, joka on toista ”pitkää virstaa” Vitsiälän ja Kirkonkylien rannoilta, kohoaa Karju- ja Lammassaarten välillä isossa Roineessa ja sen yleisen vesitien varrella, jota tänäänkin vielä sekä vesikansa Luopioisista tullessaan että Pyhäjärven rannoilla Tuuloksessa ja Hauholla asuvat kulkevat veneillään Hauhon ja Ilmoilan isoselkiin.  Roine levittää tämän, sekä Miehoilan ja Rukkoilan rantojen välillä ulappansa. Ja Lumiaisesta alkaa sen pohjassa tuo syvä juopa, jonka syvyys on tuntematon. Niinikään Lumiaissaari viepi ajatuksiamme muinaisuuden epätietoiseen syvyyteen, jonka piirteet kuitenkin yhä selvemmin astuvat silmiemme eteen – niin kuin tuo saari itse järven juovasta. Tässä Roineen pienillä, mutta korkeilla saarilla ja sen somissa, loikertelevissa lahdelmissa tepasteli elatuksensa eduksi ihmissukuja jo ennen kuin nykyinen Suomen kansa asutti nämä paikat. 

Lumiainen ja oikealla Suutarinkari

Vähäinen Lumiaissaari pienine vuoren huippuineen lienee ollut juuri sitä laatua, että se miellytti pakanallisiakin ihmisiä, koska valitsivat sen hautauspaikakseen. Mutta se oli toivo elää omaa ikäänsä vanhemmaksi eli usko kuolemattomuudesta, joka käski pakanat panemaan hautoihinsa eläneen kapineita ja tavaroita; sillä he luulivat kuolemattomuuden kestävän samoilla ehdoilla ja samassa muodossa manalan majoissa kuin maankin päällä. Tätä todistaa ne 78-100 ” 23 pyöreänsoikeata rengasta pienempää eri kokoa ja paksuutta”, jotka Lumiaissaaresta v. 1749 löydettiin ja lähetettiin Tukholmaan, jossa ehkä löytynevät. Tarkemmin niitä ei kuvailla, eikä näin vaillinaisesta kertomuksesta taideta likemmin määrätä, miltä ajalta ne ovat, vaan sitä voidaan sanoa ett´ei Suomesta vielä tunneta kivisiä roukkioita eli hautakumpuja muualta kuin pronssi- tahi varhemmalta rauta-ajalta.

Aksel Heikelin teokseen on helppo tutustua: sen on digitoinut Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Lydia-kokoelmaansa joskaan laatu ei ole painetun kirjan veroinen. Kirjassa kerrotaan Hauhon lisäksi myös Tuuloksen, Tyrvännön, Hattulan, Hämeenlinnan maaseurakunnan, Vanajan, Rengon, Janakkalan, Hausjärven ja Lopen muinaislöydöistä.

 

Iso Roineen ulappaa Lammassaaren rannasta