Olen aina vähän vierastanut alppiruusuja liian moderneina vanhaan puutarhaan. Se ei ole mikään perinnepuutarhan kasvi ja varsin uusi tulokas muutenkin, sillä alppiruusuja alettiin myydä Suomessa vasta 1950-luvulla. Kaurakarpiolle Rhododendron Catawbiense Grandiflorum hankittiin jo vuosien 1962-63 aikana. Se oli kukkiessaan nähtävyys, jota tultiin katsomaan kauempaakin. Alppiruusut olivat tuolloin harvinaisia ja arkoina kasveina ne menestyivät huonosti. Pensas on nyt yli 50 vuotias ja vallannut usean metrin laajuisen alueen. Koska olen innokas sukututkija, aloin selvittää millainen on alppiruusumme tarina ja keitä ovat sen esi-isät?
Alppiruusu Kaurakarpiolla 1970 |
Sanat rhodo ja dendron ovat kreikkaa ja tarkoittavat
ruusupuuta. Kasvi tunnettiin jo antiikin aikoina ja ensimmäiset maininnat siitä ovat jo
400-luvulta eKr. Vasta flaamilainen kasvitieteilijä Charles l´Ecluse (Carolus
Clusius 1526-1609) esitteli sen Euroopalle teoksessaan Rariorum stirpium per Pannonias observatorum Historiae (1583), joka
käsitteli Itävallan ja Unkarin vuoristojen alppikasveja. Clusius tunnetaan paremmin 1600-luvun
tulppaanimanian aiheuttajana, mutta hänen ansiotaan on sekin, että puutarhoissamme
kukkivat alppiruusut.
Clusius antoi varpumaiselle
pensaalle nimen Rhododendron hirsutum
eli karva-alppiruusu. Suomenkielinen nimi alppiruusu viittaa siis karva-alppiruusun
löytöpaikkaan eli alpeille. Samaa lajia kasvaa ympäri maailman ja Suomenkin
tuntureilta löytyy uhanalainen lapinalppiruusu. Englantiin karva-alppiruusu päätyi vuonna 1656 ja sitä kasvatettiin puutarhoissa. Mitään suurta suosiota
se ei saanut. Silti koko 1700-luvun ajan tuotiin vuoristoista löytyneitä alppiruusuja
eurooppalaisten puutarhojen koristeiksi.
Euroopan puutarhat valloitti lopulta Yhdysvaltojen Appalakkien
vuoristossa kasvava kookas Rhododendron
catawbiense, joka tunnetaan virginianalppiruusuna. Nimi Catawbiense viittaa
Pohjois-Carolinan vuorilta virtaavaan Catawbajokeen, jonka varsia asuttivat
catawbaintiaanit. Skotlantilainen kasvitieteilijä John Fraser (1750-1811) löysi
joenvarrelta alppiruusun ja lähetti sen taimia Englantiin: ”Toimitimme
eläviä kasveja, jotka laivattiin Englantiin. Ne, jotka säilyivät hengissä, myytiin
viidellä guinealla kappale.”
Ensimmäisenä Suomenkin puutarhoihin päätynyt Rhododendron Catawbiense Grandiflorum eli
puistoalppiruusu saattaa olla virginianalppiruusun sisäisen
muuntelun tulos. Tai sitten kyseessä on eurooppalaisen Rhododendron ponticumin kanssa tehty varhainen risteytys
1800-luvulla. Totuutta ei tiedetä. Puistoalppiruusu oli 1990-luvulle asti lähes ainoa Suomessa saatavilla oleva
alppiruusulajike.
Catawbiense-ryhmän alppiruusujen menestymisvyöhyke on vain I-II
(III). Suomessa onkin kehitetty 1970-luvulta lähtien omia kestäviä lajikkeita,
jotka menestyvät jopa Oulun korkeudella asti. Kotimaiset alppiruusut ovat tehneet viime vuosikymmeninä rynnäkön puutarhoihin. Ulkomailtakin tuodaan edelleen myyntiin
paljon näyttäviä lajikkeita, joiden talvenkestävyys on arvoitus. Puhumattakaan,
että täyteen kukkaan hyödetty pieni pensas ei moneen vuoteen jaksa kukkia
uudelleen.
Alppiruusu Kaurakarpiolla 2015 |
On hienoa ajatella, että vanha alppiruusumme todennäköisesti
polveutuu varsin suoraan John Fraserin Appalakkien
vuoristosta keräämistä taimista, jotka laivattiiin Eurooppaan. Fraserin matkaa uudelle mantereelle rahoittivat
Venäjän keisarinna Katariina Suuri ja tämän poika Paavali II puolisoineen,
joten heilläkin on osuutensa puistoalppiruusun tarinassa.
Lähteitä alppiruusuista:
Herbert
Howell, Catherine: Flora Mirabilis. How Plants Have Shaped World Knowledge,
Health, Wealth and Beauty. Missouri Botanical Garden. Washington 2009.
Schroeder,
Roland: In the Beginning. Journal American Rhododendron Society. Volume 38,
2/1984
Väinölä,
Anu & Jussila, Osmo: Alppiruusut. Jyväskylä 2002.
Kuvat: Alppiruusut: Tiina Miettinen, Clusius ja Fraser: Wikimedia commons.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti