Lundahlin veljesten musiikkiura

Hauhon Ilmoilanselän rannan Niemikyliin lukeutuvan Aikkolan kylän Innala oli upseerin virkatalona 1600-luvun lopulta vuoteen 1809. Virkatalot olivat osa upseerin palkkausta, ja mikäli sotilasarvo muuttui, se tiesi perheelle samalla muuttoa uuteen virkataloon. Aikkolan Innalassa majaa pitivät vaihtuvat furiirit perheineen. Furiiri tarkoitti Hämeen läänin jalkaväkirykmentin rykmentin muonituksesta ja majoituksesta vastannutta upseeria. 

Sääksmäellä syntynyt korpraali Tuomas Lundahl onnistui etenemään ensin ratsumestariksi vuonna 1797 ja lopulta furiiriksi. Lundahl oli avioitunut jo 1780 Sääksmäen Voipaalassa Liisa Erikintyttären kanssa. Perhe siirtyi 1790-luvulla isän ylennyksen johdosta ensin Tuuloksen Pohjoisten kylään ja vuonna 1799 Hauholle Aikkolan Innalaan. Lapset ehtivät syntyä pääosin Sääksmäellä. Esikoinen oli Catharina eli Kaisa, joka syntyi vuonna 1781. Hänen jälkeensä syntyi Maria, joka kuoli 9-vuotiaana. Pojat Johan, Anders, Henrik ja Henrik Johan näkivät päivänvalon vuosina 1785-1792. Tuuloksessa syntyivät nuorimmat lapset Gustaf Adolf ja Karl Wilhelm. Pojista Henrik kuoli lapsena, mutta muut varttuivat aikuisiksi. 

Innalaan siis muutti 1799 Lundahlin perhekunta, jossa oli vanhempien lisäksi yksi tytär ja viisi poikaa. Lundahlit eivät upseerinvirasta huolimatta lukeutuneet seudun varsinaiseen säätyläistöön, vaikka tavallaan olivatkin sen suhteen alimmilla askelmilla. Kaisa-tytärtä ei esimerkiksi koskaan nimitetty kirkonkirjoissa ”jungfuksi” eli neidiksi kuten säätyläistyttöjä. Hän avioitui vuonna 1803 Uudenkylän Markkulan nuoren isännän Mikko Kallenpojan kanssa. Kaisa Lundahlista tuli siten Markkulan talon emäntä. Perheen äitiä Liisaa ryhdyttiin kuitenkin nimittämään rippikirjoissa Elisabet Lundahliksi eikä Lisa Erikintyttäreksi kuten vielä Sääksmäellä. Se kertoo arvonnoususta jonkinlaiseen välitilaan rahvaan ja säätyläistön välille.

Lundahlien perheessä oli kiinnostava erityispiirre: se oli musikaalisuus. Perheen kolmesta pojasta tuli eräänlaisia musiikinalan pioneereja Suomessa, eli ensimmäisiä ammattimuusikoita armeijan palveluksessa. Sotilassoitto nousi tärkeään asemaan 1700-luvun lopun armeijassa. Musiikilla haluttiin kannustaa sotilaita, ja sitä tarvittiin myös erilaisissa seremonioissa. Vanhan ikiaikaisen marssirummutuksen lomassa alkoi 1700-luvun lopulla soida klarinetti, ja samalla sotilasmusiikki kehittyi melodisempaan suuntaan. Puhallinsoittajat pystyivät uudella tavalla improvisoimaan sävelkulkuja. Upseerit alkoivat palkata puhallinsoittajia myös erilaisiin seuraelämän tapahtumiin kuten tanssiaisiin. Sitä kautta kehittyi suomalainen musiikinhistoria.

Musikanteista oli pulaa. Soittajat valikoitiin jo nuorina koulutukseen. Innalan Johan Lundahl mainitaan klarinetinsoittajana Hämeen jalkaväkirykmentissä ensi kerran vuonna 1797, jolloin hän oli vasta noin 12-vuotias. Johan Lundahl eteni omalla sotilasurallaan vääpeliksi ja hänet mainitaan myös fagotin soittajana. Puhaltimet yleistyivät Suomessa vasta 1770-luvulla, joten Lundahlin pojat omaksuivat puhallinsoittimet omikseen jo varhain. 

Lundahlin poikien aikana Hämeen läänin jalkaväkirykmenttiin perustettiin sotilassoittokunta. Rykmentissä oli kahdeksan klarinetinsoittajaa eli piiparia. Vuonna 1795 ryhdyttiin esittämään musiikkia neljällä klarinetilla, kahdella fagotilla ja kahdella käyrätorvella. Harjoituksia järjestettiin säännöllisesti. Rykmentin musiikinjohtajana toimi ensin baijerilainen Johan Michael Strohband ja hänen jälkeensä ruotsalainen vääpeli Petter Norrlin, joka lisäsi soittokuntaan trumpetistin. Johan Lundahl soitti fagottiaan jo tässä kokoonpanossa vuodesta 1798. 

Isä Tuomaalla tuntui olevan halua kouluttaa poikiaan ja auttaa näitä nousemaan ylemmäs sääty-yhteiskunnan tikapuilla. Siinä auttoi varsinkin poikien musikaalisuus. Johan Lundahl kävi myös koulua ennen sotilassoittajauraansa, mikä mahdollisti nousujohteisen uran. Toinen poika Anders Lundahl mainitaan klarinetistina vuonna 1801, ja kolmas poika Henrik Johan samoin vuonna 1805, joskin hänen tittelinsä oli ”musikantti”. Myös Henrik Johan oli käynyt vuoden verran Hämeenlinnan triviaalikoulua. Voisi kuvitella, että Lundahlin pojat säestivät Hämeenlinnan seudun seurapiirien juhlia. Kenties he soittelivat myös Hauholla säätyläisten kotikesteissä ja talonpoikien juhlissa. Siten he saivat kaivattua lisätienestiä, ja soittaminen tuotti heille todennäköisesti myös iloa. 

Innalan furiirin Tuomas Lundahlin ja hänen poikansa Johanin kohtaloksi koitui Suomen sota. Molemmat kuolivat sodassa vuonna 1808. Kersantti Henrik Johan Lundahl ei myöskään elänyt vanhaksi: hän asui Innalassa ja kuoli vuonna 1814 ”kohtaukseen” (slag) vain 22-vuotiaana. Innalassa asuivat äitinsä kanssa myös perheen nuoremmat pojat Gustaf Adolf ja Karl Wilhelm. Virkataloja vuokrattiin upseereille sen jälkeen, kun sotaväki lakkautettiin Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen. Siitä ei ole tietoa jatkoivatko perheen nuoremmat pojat perheen musiikkiperinnettä. 

Vuonna 1828 leskiäiti ja Gustaf Adolf Lundahl muuttivat Uudenkylän Markkulaan, josta nuorukainen siirtyi aliupseeriksi merkittynä sotilaspalvelukseen Viaporiin. Kersantti Karl Vilhelm puolestaan muutti Hämeenlinnaan. Nuorukaiset siis jatkoivat sotilasuraa Venäjän armeijan palveluksessa. Hauholle Aikkolan Innalaan jäi heidän lähdettyään vuokraajaksi Padasjoelta muuttanut siltavouti Sigfrid Färm perheineen. Leski Liisa Erikinytär eli Elisabet Lundahl kuoli tyttärensä hoivissa Uudenkylän Markkulassa 76-vuotiaanan vuonna 1831. Suku Hauholla jatkui Uudenkylän Markkulan emännän Kaisa Lundahlin jälkeläisten kautta.

Puhaltimia (fagotti ja oboe) ja käyrätorvia 1700-luvun tyyliin

 

Lähde sotilasmusiikkiin 1700-luvun lopulla:

Laitinen, Kari 2020: Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja. Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla. Helsingin yliopisto. Studia musicologica Univeristatis Helsingiensis XXX. Väitöskirja.

Kuvat: 

Kalmbergin kartasto 1855. Kansalliskirjasto.

Elmgren, Samuel 1820: Ovenpäällysmaalaus; allegoria, Kesä (Nuoruus). Historialliset kokoelmat. Suomen Kansallismuseo.

Helsingin kaupunginorkesterin puhaltajat soittivat 1938 Suomen Punaisen Ristin Mozart-näytännössä Suomalaisessa oopperassa. Tenhovaara, A.J., valokuvaaja 1938. Helsingin kaupunginmuseo.