Kansaa
nykyisin keräävät juhannuskokot olivat Kanta-Hämeen alueella täysin
tuntemattomia ennen 1900-lukua. Vanajaveden ja
Hauhon seudulla kokkotulia poltettiin helavalkeina vain helluntain aikaan eikä muulloin. Muutenkin juhannusta vietettiin melko rauhallisesti. Juhannus eli
mittumaari oli Hauhon kirkkopyhä, joten kansa oli ajankohdan erityisestä
juhlavuudesta tietoinen. Sitä paitsi juhannus jakoi vuoden kahtia: oli töitä,
jotka tehtiin joko ennen tai jälkeen juhannuksen. Kylien väki asetteli pihoihinsa
nuoria koivuja, haapoja ja pihlajia. Pirtit ja tuvat siivottiin
perusteellisesti. ”Huane lehlotettiin juhannusaattoyänä”,
kerrottiin Hauholla vuonna 1925. Se tarkoitti sitä, että hirsien rakoihin työnnettiin
haapojen, vaahteran ja pihlajien oksia. Erilaisia lemmentaikoja tehtiin aattoyönä, ja juhannuspäivän iltana tanssittiin. Suurta herkkua oli
viilipiimä, ja juomaksi valmistettiin juhannussahtia.
Eric Ehrströmin
päiväkirja kuvaa elävästi hauholaisen herrasväen juhannuksen viettoa vuonna
1811. Aattoaamuna hän ihasteli tyynellä järvellä liikkuvia lukuisia kirkkoveneitä,
jotka kilpaillen lähestyivät kirkonkylää. Kirkon eteisessä Ehrström tapasi
jalkapuussa tyttöjä ja poikia, jotka olivat edellisissä kirkonmenoissa ”heitelleet lehtereillä toistensa
päälle kukkia”. Epäilen, että kuriton nuoriso oli pikemminkin pommittanut
toisiaan voikukan nupuilla, ja päätynyt sitten sen seurauksena juhannuskirkossa istumaan jalkapuuhun.
 |
| Juhannusyö Iso-Roineella |
Mitään suuria juhlia ei aattoiltana tai juhannuspäivänä kartanoissakaan järjestetty.
Herrasväki kokoontui toistensa luo illanviettoihin pieninä seurueina. Hauhon
pappilassa pystytettiin juhannusaattoiltana juhannussalko, jonka ympärillä niin
nuoret kuin vanhatkin tanssivat Ehrströmin soittaessa viulua. Juhannuspäivän
24.6 Ehrström ja pappilan väki viettivät Lehdesmäen rusthollissa kirkkoherra Ivar
Walleniuksen sisaren Elisabetin ja tämän aviomiehen pastori Johan Henrik Hallenbegin
luona. Päivälliseksi seurue nautti Hallenbergin pyydystämää kalaa ja itse
ampumaa lintua. Herrat kuuntelivat yli 80-vuotiaan isäntänsä tarinointia, rouvat
käyskentelivät kartanon puutarhassa ja lapset soutelivat yhdessä Ehrströmin
kanssa tyynellä järvellä.
Isolla-Roineella siintää mitä kiehtovin kirjo
kauniita lehtimetsän peittämiä saaria, niemiä, lahtia ja kyliä. Pyhäjärvellä
näkyy korkeita, pittoreskejä vaaroja, joilla kasvaa muhkeita havupuumetsikköjä,
ja kartanon vasemmalla puolen virtaa kaunis joki, joka yhdistää molemmat järvet
ja muodostaa juoksullaan niemen, jonne Hallenberg on perustanut todella soman
ja kauniin puutarhan.
Kuulostaa täydelliseltä juhannuspäivältä! Lopuksi
koko joukko – iäkkäitä Hallenbergejä lukuun ottamatta – oli ”leskisillä” (änkeleken),
mikä tarkoittaa leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”. Siinä asetutaan
parijonoon ja pariton ”leski” asettuu selin parijonon eteen ja huutaa ” leski edestä,
pari takaa”. Takimmainen pari lähtee juoksemaan omaa puoltaan. ”Leski” saa
katsoa taakseen ja lähteä liikkeelle, kun juokseva pari ohittaa hänet ja
yrittää koskettaa toisiaan. Parittoman ”lesken” pitää yrittää tavoittaa toinen
juoksijoista, jotka yrittävät palata yhteen. Kiinniotetusta tulee yhdessä
”lesken” kanssa uusi pari ja parittomasta tulee ”leski”. Kyseinen leikki tuntuu
olleen laajasti suosiossa juhannuksen tienoilla, sillä nuori Johan Wallenius
mainitsee päiväkirjassaan jo vuonna 1784 olleensa juhannuksena ”ensi kerran
leskisillä Nymalmin riihessä” Turussa.
Mainittu Luopioisten Lemmettylässä
asunut notaari Johan Wallenius ei osallistunut sisarensa ja lankonsa
järjestämille päivällisille. Oman päiväkirjansa mukaan hän vietti vuoden 1811 juhannuspäivänä
iltahetken Pälkäneen Kukkolan Aspilassa ”sihteeri Bergstadiuksen luona yhdessä
kapteeni Nohrströmin kanssa”. Herroille tarjottiin kahvia, akvaviittia
ja punssia. Seuraavana päivänä samat herrat vierailivat Walleniuksen perheen luona
Lemmettylässä. Tässä yhteydessä Wallenius myös mainitsee, että hänen kaksi
vuotias poikansa tuli juhannuksena vieroitetuksi rintaruokinnasta.
Juhannuspäivän
jälkeistä päivää kutsutaan Hauholla nimellä ”juhannusruntu”, joka samalla päättää
juhannuksen. Vuonna 1811 se merkitsi herrasväelle
vilkkaan, kesäisen seurustelukauden alkua, joka täyttyi maalaistanssiaisista,
huviretkistä ja päivällisistä. Tavallinen kansa puolestaan alkoi hiljalleen suunnata
ajatuksiaan kohti heinäntekoa, sillä ”Hermannista heinään, Joelista juoksujalkaa!”.
Maalaus:
Jules Larcher 1889: Bottles of Champagne Bread Biscuits and Cakes on a Draped-Table. Wikimedia Commons.