maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vanhan sukukirjan lumo




Espoon Otaniemessä järjestettiin 18.-19.3 Suku 2017 -tapahtuma. Koko Suomen sukujuhla kokosi tavan mukaan yhteen suuren määrän sukututkimuksesta kiinnostuneita. Minä en tavoitellut päiviltä juuri muuta kuin tuttujen tapaamista ja mukavaa yhdessäoloa. Ne toteutuivat. Samoin kuin juhlava illallinen Ritarihuoneen suojissa, jossa seiniltä kurkistelivat muiden joukossa hauholaisten Schulmannien, Schildtien ja Charpentierin vaakunat.

Kiehtovin saalis sukututkimuspäiviltä oli yllättävä. Ystävä oli siirtänyt sivuun divarilaatikosta vanhan sukukirjan, jonka arveli kiinnostavan minua. Ja hän oli oikeassa. Teos oli Matti Schreckin kokoama sukukirja: ”Georg Wilhelm Ernst Schreck ja hänen jälkeläisensä” vuodelta 1944. Itse en ole kyseistä sukua, mutta ajan syömät ja kellastuneet sukukirjat ovat intohimoni - varsinkin, jos ne koskevat hauholaisia säätyläissukuja, jollaisena ehdottomasti pidän Schreckejä.

Kirja on tyypillinen aikakautensa tuote. Vanhemman polven naimattomat neidit on jätetty tutkimatta. Eric Ehrströmin ihastuksen kohteesta mamselli Gustava Ulrika Schreckistä ainoa tieto on nimi ja kuolinvuosi. Sisarista vain vanhimmalle on löydetty syntymävuosi. Tekijä saa silti anteeksi, koska tunnustaa alkusanoissa puutteet ja omistaa kirjasensa suvun kahdelle upealle naimattomalle uranaiselle Inez ja Anna Schreckille, joiden lahjakkuus ja aikaansaannokset 1900-luvun alussa ovat vaikuttavia.

Kirjasta saa arvokasta lisätietoa Leppäniemen kartanon ja suvun kohtaloista. Kartanoelämä päättyi konkurssiin. Johan Fredrik Schreck oli mennyt takaamaan ystävänsä 15 000 ruplan lainan, jota tämä ei pystynyt hoitamaan. Perhe menetti kaiken, mutta velka maksettiin. Huutokauppailmoitus vuonna 1841 pysähdyttää. Kaikki on ollut kaupan: Kultaa, hopeaa, tinaa, messinkiä, kuparia ja rautaesineitä. Vuode- ja pitovaatteita. Kaikenlaisia hienoja kankaita, liinavaatteita, huonekaluja, astioita, reki, talvi- ja kesävaunuja. Hienoa meissenin (sachsiska) posliinia, ranskalaista posliinia sekä paljon muuta.

Sukukirja kertoo tässä yhteydessä murheellisen yksityiskohdan Johan Fredrikin sisaresta: ”Kuinka kovasti isku koski perheeseen, käy selville siitä, että hänen naimaton sisarensa tuli mielipuoleksi ja eli sellaisena yli 80 vuoden vanhaksi höpisten yhtämittaa ”jag har ingenting”.” Minulla ei ole mitään!

Tekijä jättää kertomatta kuka Johan Fredrikin sisarista oli kyseessä. Ikä kuitenkin täsmää sisarussarjan nuorimmaiseen vuonna 1798 syntyneeseen Fredrika Sofia Schreckiin. Eric Ehrström totesi päiväkirjassaan vuonna 1811, että tämä oli 14-vuotias ”eikä hänestä ole vielä mitään sanottavaa.” Toteamus on sikäli outo, että vasta 12-vuotias neiti Gripenberg saa kyllä varsin paljon huomiota. Olisiko mamselli Fredrika ollut jo tuolloin herkkä, ujo ja hiljainen?

Johan Fredrik Schreckin konkurssi oli perheelle tuhoisa. Vaimo Carolina kuoli vuonna 1843 ja Johan Fredrik itse vuonna 1849 Kalailan Seppälän virkatalossa, jonne he muuttivat lapsineen vuonna 1846. Sen jälkeen Schreck-suku siirtyi pojan Karl Wilhelmin ostamaan Pälkäneen Joensuuhun. Onneton mamselli Fredrika kuoli Onkkaalan Anttilassa 7.5. 1880 veljentyttärensä Selma Sofian hoivissa. Naimattomat sisaret Gustava Ulrika, Regina Vilhelmina ja Fredrika Sofia olivat pitäneet huolta toinen toisistaan. Mieleltään järkkynyt Fredrika eli heistä kaikkein pisimpään.

Tampereen Raatihuone

Schreck-suku tamperelaistui 1800-luvulla. Kuuluisin tamperelainen Schreck oli tietenkin arkkitehti Ernst Wilhelm Schreck, jonka kädenjälki leimaa Tamperetta edelleen voimakkaasti. Vuonna 1890 valmistunut upea Raatihuone on Schreckin suunnittelema samoin kuin monet muutkin kaupungin kauneimmat rakennukset. Muutenkin Schreck-nimi toistuu tehdaskaupungin historiassa moneen kertaan.

Vanhan kellastuneen sukukirjan arvo on siinäkin, että se kertoo suvun jäsenistä yllättävän paljon kiinnostavia yksityiskohtia, joita ei aina sukukirjoista löydä. Suljen kirjan. Väistämättä mieleen nousee ajatus kuunvalosta Utterinvuoren kuusikossa ja Leppäniemen metsiköissä. Kulkeeko kesäyön usvassa murheellisen mamselli Fredrika Schreckin haamu väännellen käsiään ja hokien ”Jag har ingenting”? No… Ehkä ei, toivottavasti Leppäniemen kartanon mamsellien helisevän naurun kuulee kesätuulessa ja aaltojen liplatuksessa.



Lehtileike: Finlands Allmänna Tidning no 80, 7.4.1841

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Samaan aikaan toisaalla




Herää kysymys, missä olivat Hauhon Lautsian Schulmanit Erik Ehrströmin päiväkirjasta? Lautsian väki ei näytä osallistuneen säätyläistön vilkkaaseen seuraelämään kesällä 1811. Siihen oli hyvät syynsä...

Lautsiassa oli edellisenä vuonna vihitty kartanon perijä majuri Otto Wilhelm Schulman ja Lovisa Wilhelmina ”Minette” Gardiemeister Tyrvännön Haukilan kartanosta. Avioparin esikoinen Fredrika Wilhelmina Sofia syntyi maaliskuussa 1811 Tyrvännössä, joten nuori rouva asusteli lapsuudenkodissaan myös seuraavan kesän. Aviomieskin ehkä oleili enimmäkseen siellä. On varsin mahdollista, että Lautsian päärakennusta myös kunnostettiin.

Säännölliset ehtoollismerkinnät nuorella parilla alkavat Lautsiassa vasta vuodesta 1812. Lautsian nuori rouva Lovisa Wilhelmina oli kesällä 1811 edelleen enemmän keskittynyt lapseensa ja Tyrvännön alueen seurapiireihin. Lisäksi Haukilassa asunut 89-vuotias vanha neiti Anna Gardiemeister kuoli toukokuussa 1811. Kartanossa myös valmisteltiin Lovisa Wilhelminan sisaren Elisabet Eleonoran häitä Nils Idmanin kanssa. Pari vihittiin lokakuussa 1811.

Lautsian kartanoa hallitsi yksin kesällä 1811 rouva Ebba Christina Tihlman, joka oli vuonna 1805 kuolleen kapteeni Carl Fredrik Schulmanin leski. Hän oli syntyisin Hauholta ja varmasti tunsi erittäin hyvin kaikki alueen säätyläisperheet. Lautsian rouva oli kuitenkin vuonna 1811 peräti 78-vuotias. Se merkitsi väistämättä hiljaista elämää, johon tuskin kuului visiittien tekeminen ja tanssiaiset. Jos rouva johonkin kykeni kesällä lähtemään, niin ehkä Haukilan kartanoon katsomaan pientä pojantytärtään.

Lautsian nuorempi poika majuri Carl Fredrik asui vaimonsa Fredrika von Platenin kanssa Asikkalan Kalkkisten Iisakkilassa. Perheen pieni poika Carl Axel Wilhelm kuoli toukokuussa 1811, joten tuskinpa perheellä oli halua osallistua Hauhon kesärientoihin. Lisäksi rouva odotti uutta lasta. Tytär Ebba Fredrika puolestaan oli avioitunut 1796 hauholaisen Adolf Joakim Borgenströmin kanssa mutta muuttanut sittemmin Rengon Kaloisiin. He toki saattoivat vierailla Lautsiassa neljän lapsensa kanssa.

Niinpä Lautsian palveluskunta koostui vuonna 1811 vain muutamasta henkilöstä. Keittiön puolella puuhasivat kokeneet piiat Anna Juhontytär ja Liisa Matintytär. Ulkotöissä auttoi renki Matti Aataminpoika. Palvelusväen määrä tuntuu vähäiseltä mutta suuren osan töistä tekivät kartanon torpparit. Keskeisissä rooleissa olivat lisäksi renkivouti Heikki Heikinpoika ja vaimonsa Eeva Erkintytär, jotka olivat työskennelleet kartanossa vuodesta 1806. Heille syntyi Lautsiassa kaksi lasta: vuonna 1808 Simo ja joulukuussa 1810 Lucia Lovisa. Jälkimmäisen kummiksi pyydettiin majuri Otto Wilhelm Schulman. Lapsen nimellä haluttiin ehkä kunnioittaa hänen nuorta vaimoaan.

Vuonna 1812 kartanon palveluskunta uudistui täysin, kun majuri nuorikkoineen asettui vakituisesti kartanoon. Renkivouti Heikki ja vaimonsa Eeva muuttivat Lautsiasta takaisin Uudenkylän Uotilaan, joka oli miehen suvun kotitalo. Yllätyksekseni hän paljastui esi-isäni Matti Jaakonpojan serkuksi, mitä en aiemmin tiennyt. Taas Lautsian historia paljasti uutta tietoa suvustani.

Kuva: Pehr Hillerström (1732-1816): Två tjänsteflickor vid en bäck.